Rajat ylittäviä malleja yrityspalveluihinkin
Yritystoiminnan murroksessa organisaatiot ja arvon tuottamisen tavat muuttuvat. Asiakas ja yritys luovat toiminnalleen arvoa yhdessä. Muutos on merkittävä ja sen on näyttävä myös yrityksille kehittämispalveluita tuottavien organisaatioiden toimintatavassa.
Julkinen yrityspalvelujärjestelmä on koettu osin vaikeaselkoiseksi. Yksityisiä palvelun tarjoajia on paljon ja niistä sopivimman löytäminen ei ole yritykselle helppoa. Yrityspalvelujärjestelmäämme on löydettävä lisää tehokkuutta ja tuottavuutta. Jos Suomessa tulevaisuudessakin halutaan pitää huolta koko yhteiskunnan toiminnasta, on yrityksiä autettava kehittymään, kasvamaan, löytämään uusia markkinoita ja kansainvälistymään.
Ajatus yhden luukun yrityspalveluista on edelleen yritysten näkökulmasta hyvä. Sen sijaan, että ”luukku” olisi fyysisesti tietyssä paikassa, tarvitsemme monipuolisia sähköisiä ratkaisuja, joista yksi esimerkki on Yrityssuomi.fi portaali. Lisäksi tarvitsemme ”luukuiksi” osaavia välittäjäorganisaatioita tai brokereita, henkilöitä jotka syventyvät yrityksen tilanteeseen ja osaavat neuvoa oikean palvelevan tahon. Maailma, jossa tietyillä yrityspalvelun tuottajilla olisi etuoikeus tai ainoa osaaminen yritysten kumppaniksi, on aikansa elänyt ja mahdoton.
Yksityisten ja julkisten yrityspalveluiden tuottajilta edellytetään molemmilta osaamisen kehittämistä. Vuoropuhelun lisääminen ja tiedon jakaminen ovat aina hyviä lääkkeitä osaamisen tason nostoon. Tieto on hyödykkeenä siitä merkillinen, että sen arvo kasvaa käyttämällä. Jos aiomme löytää yrityspalveluihin sellaista osaamista, jonka varassa alueemme pärjää tulevaisuudessakin, valtaa on tiedon jakaminen yrityspalveluorganisaatioiden kesken, ei sen säilöminen.
Yrityspalvelut edellyttävät onnistuakseen syvää yrityksen prosessien tuntemusta. Unelmani onkin yrityspalvelijoiden yhteisö, joka kumppanuuksien avulla kehittää asiantuntemustaan, jakaa tietoa ja oppii. Motivaationa yhteistyön syntymiselle on sen tarjoama mahdollisuus rakentaa yrityksille palveluita, joita yksinään ei voi kukaan saada aikaan. Jako julkisen ja yksityisen yrityspalvelun välillä on unohdettu.
Rakennetaan mieluummin yhdessä innovatiivisia, rajat ylittäviä malleja kuin turvaudutaan kaavamaiseen ajatteluun ja asemapuolustukseen. Kumppanuus ei kaavoihin kangistu.
![]() |
Päivi Myllykangas |

