![]()
Elämystaloudessa arvioinnin paikka
Pirkanmaan elämystaloutta eli matkailua, kulttuuria ja luovia aloja sekä urheilua toimialana edistävä elämysstrategia päättyy ensi vuonna. Matkailuparlamentissa marraskuussa strategiakauden satoa esitellyt asiantuntija Harri Ojala Tampereen kauppakamarista ehdotti, että strategia päivitettäisiin uudelle jaksolle toimijakentän terveisten pohjalta. Palautetta halutaan varsinkin yrityksiltä.
Pirkanmaan elämystalous on liikevaihdoltaan 1,5 miljardin euron klusteri, ja kasvu jatkuu. Esimerkiksi viime vuonna toimialalla kirjattiin neljän prosentin kasvu.
– Hankepuolella on ollut vilkasta, matkailuportaali ja aluebrändi julkistettiin alkukesästä. Vahvaa tapahtumasektoria tukee Tampereen kaupungin perustama tapahtumatoimisto sekä Pirfestin organisointi. Luontomatkailua kehitetään, lupauksia on myös terveysmatkailussa, jonka virittämisessä pian avattavalla potilashotellilla on keskeinen rooli, Ojala luetteli.
Seudun tunnettuudessa ja saavutettavuudessa riittää sen sijaan vielä kehitettävää.
– Kansallisesti meidät tunnetaan, kansainvälisesti ei.
– Ongelmat saavutettavuudessa kulminoituvat Pietariin. Siellä sijaitsee asiakaspotentiaali, joka riittäisi meille tavoitteisiin pääsemiseksi. Nythän emme saa sieltä juuri mitään. Tilastot kertovat, että Suomessa 15 kaupunkia on Tamperetta edellä tax free -myynnissä venäläisille, Ojala harmitteli.
Pietarilaisturisti käyttää palveluja Tampereella
Kaupan liitto selvitti yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa, kuinka yleistä pietarilaisten matkailu Suomessa on ja mitä palveluja he täällä käyttävät. Alueellinen tarkastelu kertoo, että Lapissa ja Tampereen seudulla vierailevat yöpyvät keskimääräistä enemmän hotelleissa ja käyttävät enemmän palveluja muutenkin.
Tampereen seudulla matkailevista suurin osa on työntekijöitä ja toimihenkilöitä sekä johtaja- tai esimies-asemassa olevia, lähes yhtä usein kahden aikuisen lapsiperheitä kuin lapsettomia pariskuntia.
Tampereella matkailijoita kiinnostaa turvallisuus, luonnon läheisyys ja palvelutarjonnan runsaus, vähän heikompia arvioita saavat hinta-laatusuhde sekä tuotetarjonnan monipuolisuus ja palveluhenkilökunnan kielitaito.
Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2010 noin 2,6 miljoonaa venäläistä vieraili Suomessa, valtaosa teki päivämatkoja ja tuli Pietarin alueelta. Venäläiset ovat 40 prosentin osuudellaan suurin matkailijaryhmä Suomessa. He käyttävät matkailijoista eniten rahaa päivää kohti, 107 euroa, kun keskiarvo on 61 euroa. Kaikkiaan he käyttivät Suomessa viime vuonna 653 miljoonaa euroa, mikä oli 22 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.
Venäläiset kuluttajat Suomessa, Pietarin alueen kuluttajakysely julkistettiin 11. lokakuuta. Siihen haastateltiin 3000 vähintään 18-vuotiasta venäläistä Pietarin alueella.
