![]()
Energisesti esimerkilliset asuntomessut
Energia- ja ekotehokkuus korostuvat ensi kesän asuntomessuilla Tampereen Vuoreksessa. Näytteillä on passiivi- ja nollaenergiataloja ja tutustua voi myös jätteiden putkikeräysjärjestelmään sekä sade- ja valumavesien luonnonmukaiseen käsittelyyn. Julkisia alueita valaistaan ledeillä.
– Tampereen kaupunki antaa vähintään passiivienergiatalon rakentajalle tonttivuokrasta 50 prosenttia alennusta viitenä ensimmäisenä vuotena. Se on erinomainen, innovatiivinen idea, jota toivoisi käytettävän muissakin kaupungeissa, sanoi Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen asuntomessujen tiedotustilaisuudessa.
Sitra on mukana asuntomessuilla tekemässä tunnetuksi heinäkuussa 2012 voimaantulevia uusia energiamääräyksiä ja niiden vaikutuksia.
– Tulossa on iso systeeminen muutos rakentamiseen Suomessa, uskoo johtaja Jukka Noponen Sitrasta.
– Jatkossa käytössä on kokonaisenergiavaatimus eli uusi E-luku. Siinä otetaan energian määrän lisäksi huomioon myös se, millaista energiaa talossa käytetään. Näin saadaan ensimmäistä kertaa energiatehokkuusluku, joka oikeasti näyttää talon energiatehokkuuden paremmuuden.
Sitralla on messuilla yhdessä Aalto-yliopiston, TA-Yhtymän ja Aran kanssa näytteillä puinen, lähes nollaenergiatason Lantti-talo.
![]()
Asuntomessut Tampereella 13.7.–12.8.2012
messualue 15 hehtaaria, noin 600 asukkaan asuinalue Vuoreksessa
yhteensä 39 messukohdetta: 27 omakotitaloa, 3 kerrostaloasuntoa, 4 rivitaloasuntoa, 3 paritaloasuntoa ja kehitysvammaisten palvelukoti sekä tuotetalo
tavoitteena 10 passiivienergiataloa, 2 nollaenergiataloa
omistus-, vuokra- ja asumisoikeusasuntoja
järjestäjinä Suomen Asuntomessut ja Tampereen kaupunki.
![]()
Hesse, Pasternak, Mann, Sartre, Kipling, Lagerlöf, Frans Emil… Tiesitkös, että Vuoreksen asuntomessualueen kadut on nimetty Nobel-kirjailijoiden mukaan!
![]() |
Asuntomessualue Tampereen Vuorekseen rakentuu aikataulussa. Työn touhussa rakentaja Jani Lehtimäki.
Kuva Antero Tenhunen |
Suomen suurin puinen asuinkerrostaloalue Vuorekseen
Tampere suunnittelee Suomen suurimman nykyaikaisen puukerrostaloalueen rakentamista Vuorekseen. Isokuusen kaupunginosaan on tulossa 1650 asuntoa, joista 500–700 toteutetaan puurakenteisiin asuintaloihin. Näistä noin puolet olisi puukerrostaloissa.
Isokuusen PuuVuores-kehityshankkeessa Tampereen kaupungin kumppanina on tutkimus- ja kehitysyhtiö Finnish Wood Research Oy. Puurakentamisen lisäksi alueella kehitetään eko- ja energiatehokasta rakentamista Tampereen ECO2-hankkeen johdolla.
Suomessa on rakennettu tähän mennessä vain 31 yli kaksikerroksista asuinpuukerrostaloa. Isokuusen kaltaista ekotehokasta ja kilpailukykyistä puukerrostaloaluetta ei ole aiemmin pystytty toteuttamaan. Rakentamisen esteinä ovat olleet niin palomääräykset kuin osaamisen ja kokemuksen puutekin.
– Isokuusessa on kyse teknisesti ja taloudellisesti järkevästä rakentamisesta. Talot eivät ole pelkkää puuta, vaan rakentamisessa käytetään myös terästä, betonia ja lasia, kertoo toimitusjohtaja Kimmo Järvinen Finnish Wood Research Oy:stä.
Pirkanmaalla rakennetaan
VTT:n Pirkanmaan rakennusbarometrin mukaan rakentamisen volyymi kasvaa tänä vuonna kolme ja ensi vuonna kaksi prosenttia. Muualla maassa rakentamisen ennustetaan painuvan ensi vuonna lievästi miinukselle.
Viime vuosina Pirkanmaalla asuntorakentaminen on kasvanut voimakkaasti ja toimitilojen rakentaminen supistunut. Ensi vuonna toimitilarakentamisen odotetaan kääntyvän selvään nousuun, mutta asuntorakentamisessa aloitusten määrän odotetaan vähenevän.
Pirkanmaan rakennus- ja kiinteistöalan yritysten suhdannetilanne on barometrikyselyn mukaan vähintäänkin tyydyttävä ja parantunut selvästi viime vuodesta. Suhdannetilanne on silti pitkän ajan keskiarvon alapuolella. Yritykset arvioivat suhdanteiden heikkenevän hieman ensi vuonna, mutta uskovat silti liikevaihdon hienoiseen kasvuun.
Suurimpana ongelmana pidetään hintakilpailua. Sen sijaan työvoimapula ei noussut ongelmaksi, vaikka yritykset ovat lisänneet henkilöstöään tänä vuonna tuntuvasti, ja aikovat lisätä sitä myös ensi vuonna.
Lokakuun lopussa 2011 toteutettuun Pirkanmaan rakennusbarometrikyselyyn vastasi 44 kiinteistö- ja rakennusalan yritystä Pirkanmaan alueelta.
Hyvän rakentamisen palkinnon osoite:
Vuoreksen puistokatu 76
Tampereen kaupungin yhdyskuntalautakunnan ympäristö- ja rakennusjaosto on myöntänyt hyvän rakentamisen palkinnon vuonna 2011 asuinkerrostalolle Vuoreksen puistokatu 76:ssa.
Rakennus on ensimmäinen Vuoreksen keskusta-alueelle valmistunut rakennus, selkeä ja muodoltaan omaperäinen. Katujulkisivut ovat paikalla muurattua tiiltä. Porrashuoneen ikkunaa somistaa taideteos Vuoreksen taidelinjauksen mukaisesti. Rakennuksen suunnitteli Arkkitehtitoimisto Lasse Kosunen Oy. Pääurakoitsija on Visura Oy.

