nimio

Toiminnan maksimointia

Varalan Urheiluopiston rehtori Kimmo Sirainen miettii hetken kysymystä urheiluopistojen ”toimenkuvasta”.
Varalahan on reilussa sadassa vuodessa kasvanut vain naisille tarkoitetusta opinahjosta monipuoliseksi urheiluopistoksi. Se järjestää vapaan sivistystyön koulutusta, liikunta-alan ammatillista perus- ja aikuiskoulutusta, vapaa-ajan kursseja lapsille, perheille ja aikuisille sekä räätälöityjä koulutus- ja tykypäiviä yrityksille ja yhteisöille. Varala toimii myös muun muassa Lentopallo- ja Judoliiton sekä kilpa-aerobicin valmennuskeskuksena.
– Työmme perustana ovat osaaminen ja koulutus sekä toiminnan – ei talouden – maksimointi liikunnan, terveyden ja hyvinvoinnin palvelujen näkökulmasta. Yritämme vaikuttaa elintapoihin ja siihen, että liikunta saataisiin mukaan elämään pienestä pitäen. Liikuntahan on yhtä tärkeää kuin syöminen.

Siltana yli seura- ja lajirajojen

Toiminnan maksimointiin Siraisen mielessä liittyy myös Varalan oman ”toimenkuvan” laajentaminen.
– Tamperelaiset eivät kovin hyvin tunne Varalaa. Toivon, että voisimme olla aikaisempaa tiiviimmin osa Tampereen ja tamperelaisten urheiluseurojen arkea. Tässä hyvä työkalu on nyt Varalassa toimiva Tampereen Urheiluakatemia. Akatemiasta ja Varalasta yhdessä halutaan tehdä Pirkanmaan urheilun huippuosaamiskeskus.
Urheiluseurat kokoontuvatkin nyt Varalassa säännöllisesti ja virittävät erilaista yhteistyötä yksinpuuhastelun sijaan.
– Tavoitteena on tehdä asioita yli seura- ja lajirajojen. Esimerkiksi syksyllä 2012 meillä alkaa tamperelaisille seuravalmentajille yhteinen valmentajan ammattitutkinto. Ja mikseivät vaikkapa Ilves, Tappara ja KooVee palkkaisi yhteistä fysiikkavalmentajaa? Yhteiset lääkäripalvelut? Ravintoasiantuntijan palvelut? Varala kokoaa ja hallinnoi nyt ravintoasiantuntijoiden verkostoa, jossa opiston oma keittiö on vahvasti mukana. Koska rahaa ei tule mistään lisää kenellekään, on löydettävä uusia yhteistyön muotoja.
Ideoita ja yhteistyöhalua Kimmo Siraiselta ei puutu.
– Mitä meidän osaamisellamme ja opiskelijoilla työharjoittelijoina saataisiin aikaan päiväkotirintamalla? Mitä yhteistyötä syntyisi, kun opettajankoulutuslaitos siirtyy Tampereelle? UKK-instituutin kanssa meillä on Terve urheilija -ohjelma, mutta voisimme hyödyntää toisiamme enemmänkin.

Tuote kunnossa, kysyntä kova

Varalassa opiskelee yli 200 opiskelijaa vuosittain ja ammattiin valmistuvat työllistyvät hyvin. Hakijoita on aina moninkertainen määrä. Kimmo Sirainen uskoo lujasti urheiluopistojen tulevaisuuteen.
– Liikunta- ja hyvinvointiala on yksi nopeimmin kasvavista toimialoista Euroopassa. Itsestä huolehtiminen on tärkeää aina. Ja nyt, kun elintapasairauksien määrä kasvaa eivätkä terveydenhuollon resurssit riitä, tarvitaan määrätietoista sairauksien ennaltaehkäisyä. Tässä työssä urheiluopistot ovat keskeisessä asemassa.

Varalassa ainakin kysyntä ylittää tarjonnan, käyttöaste on usein yli sata prosenttia. Kasvu on ollut tasaista ja talous vakaata. Kehitys- ja rakennusprojekteja on koko ajan. Kimmo Sirainen uskoo Varalan toiminnan merkittäviin kasvumahdollisuuksiin, mutta kasvu edellyttäisi uudisrakentamista ja opiston eri toimintojen organisointia maksullisen palvelutuotannon roolin selkiyttämiseksi ja vahvistamiseksi.
– Isoja kysymyksiä. Kauppakamarin jäsenyys antaa mahdollisuuksia paitsi verkostoitumiseen, myös ehkä eväitä isojenkin visioiden eteenpäinviemiseen. 
Henkilökuntaa vuonna 1909 perustetussa – ja Suomen ensimmäisessä – urheiluopistossa on tuntiopettajien panos henkilötyövuosina mukaan laskien noin 80. Vuosibudjetti on 5,5 miljoonaa euroa, ja se katetaan puoliksi valtionosuuksilla ja puoliksi vapaan sivistystyön kurssimaksuilla ja maksullisen palvelutoiminnan tuotoilla. Varalan omistaa Varalan Säätiö.

Teksti ja kuva: Annikaisa Knuutila

Kimmo Sirainen, Varalan urheiluopisto

Liikunta, terveys, hyvinvointi. Varalan Urheiluopiston rehtori Kimmo Sirainen kutsuu alan toimijat yhdistämään osaamisensa niiden mahdollistamiseksi.