nimio

Joskus vähän on paljon

– Suomessa on piilossa paljon työvoimareserviä. Reserviä ovat ne ihmiset, jotka voivat työskennellä osa-aikaisesti, Sopimusvuori ry:n toiminnanjohtaja Inkeri Ruuskanen sanoo.
Sopimusvuori järjestää mielenterveyskuntoutujille työ- ja toimintakeskus Kanavassa työmahdollisuuksia, joita halutaan kaupata myös yrityksille.

– Kanavan työpajoissa Tennishallin alakerrassa on esimerkiksi pesula, kuljetuspalveluita, puusepänverstas ja pieni kahvila, jossa meidän asiakkaamme, mielenterveyskuntoutujat, tekevät töitä niin yksityisille kuluttajille kuin yrityksillekin.

Yrityksille Kanava tarjoaa alihankintana erilaisia töitä, kuten pakkaamista.

– Asiakkaamme tekevät esimerkiksi kondensaattorin suojaputkia Alstomille ja pakkaavat viirejä ja lippuja Taitopainolle.

Tullaan tutuiksi!

Sopimusvuoren keskeinen tavoite on, että mielenterveyskuntoutujat harjaantuvat työelämätaidoissa ja mahdollisesti löytävät urapolun työelämään.

– Siksi on tärkeää, että olemme kiinteässä yhteistyössä yritysten kanssa. Ne saavat tietoa meistä ja me niiden tarpeista.

Uusin hanke on yhdessä Tampereen kauppakamarin kanssa tehdä Tampereesta rakkauden kaupunki, lemmenlukkojen avulla.

– Meillä tuunataan lukkoja ja kuljetetaan niitä myyntipisteisiin ympäri kaupunkia, työpajan johtaja Katia Laakso kertoo.

Myös muunlaista uutta toimintaa suunnitellaan.

– Olisi mahtavaa, jos voisimme monipuolistaa työpajatoimintaa ja saisimme tänne vaikkapa rasvamontun tai jonkin muun, erityisesti nuoria kiinnostavan urapolun alun, Ruuskanen visioi.

Sopimusvuori liittyi kauppakamarin jäseneksi tehdäkseen itseään tunnetuksi pirkanmaalaisille yrityksille.

– Kauppakamari myös tarjoaa neuvoja ja koulutusta yhdistykselle siinä missä yrityksellekin. Itse odotan erityisen paljon verkostoitumista muiden alueen toimijoiden kanssa.

Kun välityömarkkinat ovat nyt erityisen mielenkiinnon kohteena, Ruuskanen näkee Kanavan asiakkaille hyvän markkinaraon.

– Me tuotamme niin erilaista työtä kuin tavalliset yritykset, että emme luo epätervettä kilpailua tai epätasapainoa. Myymme edullisesti sellaista työpanosta, joka ei ole muiden ydintoimintaa.

Toiminnanjohtaja Inkeri Ruuskanen ja työpajan johtaja Katia Laakso, Sopimusvuori ry

Toiminnanjohtaja Inkeri Ruuskanen (vas.) ja työpajan johtaja Katia Laakso toivovat löytävänsä konkreettisia muotoja osa-aikatyöllisyydelle yhdessä pirkanmaalaisten yritysten kanssa.

Teksti ja kuva Katriina Liusjärvi