nimio

Laatutakuu:
Ajankohtaiset aiheet
ja kunnon kouluttajat

Yrityspäättäjien mielestä Tampereen kauppakamarin koulutus on Pirkanmaan alueen parasta. Taloustutkimuksen keväällä 2008 tekemässä tutkimuksessa kauppakamarin koulutuspalvelut saivat koulutustarjoajista parhaan yleisarvion. Myös laatua, käytettävyyttä ja tunnettuutta kiitettiin.
Hyvät tulokset velvoittavat. Kauppakamarin koulutuspäällikkö Anna Gran sanoo, että kaikki kauppakamarin koulutus järjestetään yritysten ja työelämän lähtökohdista. Se on lyhytkestoista, tehokasta ja laadukasta. Yritykset voivat luottaa siihen, että niille tärkeät ajankohtaiset ilmiöt ja muutokset esimerkiksi lainsäädännössä nousevat nopeasti koulutusaiheiksi ja että kouluttajat osaavat asiansa. Hyvät oheismateriaalit kuuluvat kokonaisuuteen.
Anna Gran vastaa kauppakamarin koulutustilaisuuksien suunnittelusta ja toteuttamisesta, samoin pääosin erilaisten kokousten ja tapahtumien järjestelyistä. Koulutusaiheet ja niiden asiantuntijat valitaan monen tekijän avulla. Tärkeä linkki on valtakunnallinen kauppakamarien koulutusvastaavien yhteistyöelin koulutuspooli. Pääkaupunkiseudun kauppakamareilla on erittäin aktiivista alan toimintaa, ja niiden kouluttajat kiertävät valtakunnallisesti. Luonnollisesti kuunnellaan myös paikallisten yritysten toiveita.
Laadukkaat koulutustilaisuudet ja niistä saatava jäsenalennus ovat merkittävä etu kauppakamarin jäsenille.
− Keväällä 2009 yrityksille tekemäni kyselyn mukaan eniten koulutustarpeita oli henkilöstö- ja taloushallinnon alueella. Nyt erityisesti työsuhteisiin liittyvät järjestelyt nousevat esiin. Esimerkiksi lomautuksiin ja irtisanomisiin joudutaan suhteellisen harvoin, ja niitä säätelevien pykälien ja käytäntöjen osaamiseen ei synny rutiinia.
Yrityksiä kiinnostavat myös mahdollisuudet sähköiseen koulutukseen.
− Tehokkuustavoitteet näkyvät tässäkin. Verkkokoulutus vapauttaa opiskelemaan itselle parhaana ajankohtana omalla työpaikalla tai kotona. Yksi koulutustilaisuuksien elementti eli kollegojen tapaaminen ja verkostoitumismahdollisuudet jää kuitenkin silloin puuttumaan.
− Kauppakamarin tilaisuudet ovat erinomainen mahdollisuus tavata Pirkanmaan alueen yrityksissä toimivia ihmisiä. Myös tältä osin kehitämme toimintaa. Uusille jäsenille järjestämämme tilaisuudet ovat jo vakiintunutta käytäntöä. Suunnitelmissa on järjestää myös kaikille jäsenille muun muassa aamiaistilaisuuksia ja muita ajankohtaisia tapaamisia.
Anna Gran
− Kauppakamarin jäsenyydestä kannattaa ottaa kaikki irti osallistumalla koulutuksiin ja ajankohtaisiin tilaisuuksiin, koulutuspäällikkö Anna Gran innostaa.