nimio

Historiikilla ankeuttajaa vastaan

Erääseen urbaaniin kesantoon kylvettiin 60-luvulla ideoita, joista oli määrä kasvaa ennennäkemättömän vetovoimainen vapaa-ajankohde. Kaupungin nokkamiesten visio oli tietenkin vain sitä tamperelaista suuruudenhulluutta.

Särkänniemi 40 v -kirjan kansi
Paitsi että siitä tuli totta. Särkänniemen Elämyspuiston ensimmäiset kohteet eli Akvaario ja Planetaario avattiin 25.4.1969, ja loppu on historiaa. Ihan kirjaimellisestikin, sillä 40-vuotisjuhlan kunniaksi Särkänniemi julkaisi maaliskuussa FM Maria Eskelisen kirjoittaman, Särkänniemen oloisen yrityshistoriikin. Sen 56 sivua voi lukea vaikkapa uskonvahvistukseksi ja innostajaksi lama-nimisen ankeuttajan yrittäessä imaista visioijilta rohkeuden.


Fair Play – Fair Trade…

Ilves ry ja etenkin sen naisten jalkapalloliigassa pelaava joukkue on jo vuosia tehnyt työtä suvaitsevaisuuden puolesta. ”Punainen kortti rasismille” - ja Tampere Unicef kaupunki -logot ovat näkyneet peliasuissa edellisinä kausina. Nyt pelipaidassa on Reilun kaupan kaupungin logo ja joukkue alkaa pelata Reilun kaupan jalkapalloilla. Ilves jakaa kotiotteluissa myös Reilun pelaajan palkinnon – tietenkin paketin Reilun kaupan kahvia.

… Fair University?

Reilun kaupan puolesta REPU ry:n Tampereen paikallisryhmä ja Tampereen yliopiston ylioppilaskunta tavoittelevat Tampereen yliopistollekin Suomen ensimmäistä Reilun kaupan korkeakoulun arvonimeä. Repulaisten mielestä akateemisen yhteisön tulee kantaa vastuunsa ja kiinnittää huomiota hankintojensa eettisyyteen. Samalla yliopisto voi olla tiennäyttäjä muille julkisten hankintojen tekijöille.

Tampereen kaupunki ja kaupunkilehti Tamperelainen kutsuivat lapset ja nuoret Taiteile Tampereen tulevaisuus -näyttelyyn ja saivatkin 143 piirustusta, askartelu- ja kangastyötä sekä tarinaa siitä, millainen kaupunki on taiteilijoiden itsensä vartuttua aikuisiksi. Peppi Takalan näkemys Tampereen tulevaisuudesta 10– 20 vuoden kuluttua oli muun muassa kaupunginvaltuuston suosikkityö.


Ihahaa!

Ratsu reima laukkaa Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 20.- 22. maaliskuuta uusilla Hevoset09 -messuilla: siellä esitellään koko hevosalaa varsin laajasti ratsastuksesta raveihin sekä aloittelijoille että ammattilaisille, harrastajille, kilpailijoille ja elinkeinonharjoittajille.


Voisi ajatella, että messut ovat pikkutyttöjen unelmien täyttymys, mutta eivät vain tytöt ole kiinnostuneita ratsastuksesta ja hevosista: kun ratsastusharrastus on kaksinkertaistunut kymmenen viime vuoden aikana, harrastajissa nimenomaan aikuisten määrä on peräti kolminkertaistunut. Nyt harrastajia on noin 117 000.