TUULIVIIRIT HEILUTTAVAT LAIVAA −
ONNEKSI SUORASELKÄISYYTTÄKIN VIELÄ LÖYTYY
Ensi keväänä muodostettava uusi hallitus on suurten liikennepoliittisten kysymysten äärellä. Muuttuuko jo vuosikymmeniä jatkunut aluepoliittinen kädenvääntö eri maakuntien liikennehankkeista analyyttiseksi tutkimukseksi siitä, missä todella tarvittaisiin uusia liikenneinvestointeja?
Keskustelu tästä teemasta kärjistyi sen jälkeen, kun valtiotalouden tarkastusvirasto moitti liikennehankkeiden päätöksenteon perusteita. Nykyisin liikenneinvestointien perusteet näyttävät muuttuvan hankkeesta toiseen, eikä hankkeiden hyöty-kustannussuhteita verrata keskenään. Jos ei ole oikeissa pöydissä, oman maakunnan hankkeille ei tipu kuin murusia. Räikein esimerkki on Huutokosken ja Savonlinnan välisen rautatieosuuden kunnostus, joka maksoi 42 miljoonaa euroa. Radalla kulkee pari junaa viikossa. Samalla rahalla olisi tehty ihmeitä vaikka Tampereen kaupunkiseudun lähiliikenteessä.
Pirkanmaa on siinä suhteessa hyvässä paikassa, että useimmiten meidän liikennehankkeemme seuloutuvat jatkoon myös analyyttisten tutkimusten perusteella. Perusta on siten kunnossa, mutta hankkeiden eteenpäin viemisessä on nykyisin kaksi ongelmaa: Pirkanmaalla ei tällä hetkellä ole ministeriä valtioneuvoston pöydässä ja kotikenttäkin on eri mieltä investointien tärkeydestä.
Liikennehankkeita on vaikea viedä valtakunnassa eteenpäin, jos omassa maakunnassa on monia vastaan haraajia ja hidastajia. Kaikkea vastustava ryhmittymä on viime aikoina näyttänyt saavan yliotteen keskustelussa ja julkisessa sanassa: missään tapauksessa ei saa rakentaa rantaväylän tunnelia, lentokenttää eikä monitoimihallia. Jokuhan saattaa siitä jopa hyötyä.
Rantaväylän tunnelin vastustajat unohtavat, että samalla rakennetaan Tampereen keskustaan 3000 uutta kotia uusillekin tamperelaisille. Hankkeen aikana synnytetään yli 8000 työpaikkaa. Jo pelkästään nämä verotulot tuovat investoinnin takaisin kaupunkilaisille muutamassa vuodessa − unohtamatta nykyistä hienompaa koski- ja järvimaisemaa.
Lentokentän kohentaminen puolestaan saattaa tuoda puoli miljoonaa uutta turistia Pirkanmaalle ja antaa mahdollisuuksia maakuntamme elinkeinoelämän verkottumiseen maailmalle. Tämäkin kehitystyö saattaa tuoda jonkin euron maakuntamme lompakkoon. Vastaava vaikutus olisi varmasti myös modernilla monitoimihallilla. Sen innoittamina myös Ilves ja Tappara saattavat olla pitkästä aikaa Suomen mestareita.
Onneksi Pirkanmaalla on myös kehittämismyönteistä liikettä. Poliittisten tuuliviirien lisäksi meillä on suoraselkäistä porukkaa, joka uskoo tulevaisuuteen jopa hiukan riskiä ottaen. Tampereen kaupunkiseudun kuntajohtajat tekivät muutama viikko sitten päätöksen, että Tampere-Pirkkalan kakkosterminaalin rakentamiseen osallistutaan kolmasosalla. Nyt pallo on valtiolla ja Finavialla, ja tähän päätökseen myös kansanedustajilla on sanansa sanottavana.
Muitakin positiivia signaaleja on ilmassa. Aamulehdessä on päätoimittajatasolla puolustettu rantatunnelia, ja aktiivinen ryhmä tekee kovasti työtä pääoman kokoamiseksi monitoimihallille. Analyyttisen keskustelun avulla pirkanmaalaiset on saatava ymmärtämään, että tarvitsemme myös tulevaisuusinvestointeja.
Vaikka valtakunnan tasolla on nyt herätty kysymään, pitäisikö liikennehankkeiden poliittisuus lopettaa ja tehdä investointipäätökset tarpeiden mukaan, tokkopa muutosta saadaan aikaan vielä seuraavassakaan hallituksessa. Siksi Pirkanmaan on pakko saada 1− 2 ministeriä seuraavaan hallitukseen, muuten tämä ihme touhu vain jatkuu ja jatkuu.

Harri Jaskari
kansanedustaja, kokoomus
