Sano se suomeksi
Oletko jo nähnyt pinkkejä Puhu minulle suomea -rintanappeja? Kyseessä on kampanja, joka kannustaa suomalaisia ja ulkomaisia opiskelijoita puhumaan keskenään suomea arkipäivän tilanteissa.
Kampanjaan osallistuvat Tampereen yliopisto, TTY ja TAMK. Niiden opiskelijaravintoloissa, kirjastoissa ja muissa palveluissa on helppo harjoitella suomea käytännössä. Pinkki merkki muistuttaa myös meitä muita tamperelaisia, ettei kannata vaihtaa heti englantiin, vaikka vastapuolen suomen kieli kangertelisi.
Pirkanmaalla opiskelee 2500 ulkomaalaista opiskelijaa, joista iso osa haluaisi jäädä tänne töihin valmistumisen jälkeen. Heikko suomen kielen taito on kuitenkin työllistymisen esteistä suurin, kertoo koordinaattori Minna Säpyskä jampanjan järjestäneestä WorkPlace Pirkanmaa -projektista.
Lasse |
![]() |
Chaine des Rôtisseurs -järjestön Vuoden nuori kokki löytyi jälleen Tampereelta. Ravintola Näsinneulan kokki Lasse Haapaniemi vei ylivoimaisen voiton kovatasoisessa kilpailussa huhtikuussa. Hän edustaa Suomea järjestön kansainvälisessä nuorten kokkien kilpailussa ensi syyskuussa Helsingissä.
Raaka-aineista etukäteen tietämättömillä kilpailijoilla oli puoli tuntia aikaa suunnitella kolmen ruokalajien menukokonaisuus ja valmistaa se kolmessa tunnissa neljälle hengelle lautasannoksina. Alkuruuan pakolliset raaka-aineet olivat kuningasrapu ja poronvasan kateenkorva. Pääruoka tuli valmistaa naudan entrecôtesta ja jälkiruoka tummasta suklaasta ja karpalosta. Raadin mukaan kilpailussa nautittiin tänä vuonna huippusuorituksista ja maailmanluokan gourmet-annoksista.
kuva
Lasse valmistui kokiksi Pyynikin ammattioppilaitoksesta vuonna 2004.
Huomautus sisävesille
Odotettavissa vilkastuvaa liikennettä!
Suomen Hopealinjan risteilykesä näyttää lupaavalta.
– Yritykset ovat olleet hyvin liikkeellä ja ennakkovarauksia on tehty mukavasti, kertoo yhtiön toimitusjohtaja Pekka Räsänen.
Tänä kesänä laivoille houkutellaan runsaalla ohjelmatarjonnalla. Ravintola Laivassa on elävää musiikkia joka päivä. Runoilijan tie -risteilyllä voi puolestaan tavata historiallisia hahmoja Lauri Viidasta karhunkaataja Kituseen.
Viikinsaareen nousee tuhansia ihmisiä vetävä katettu lava, jolla voi järjestää suuriakin konsertteja.
Jukka-sääksi palasi kotiin
Viime talven Kamerunissa Afrikassa kalastellut Jukka-tutkimussääksi palasi huhtikuussa kotireviirilleen Pälkäneelle. Jukan kevätmuuttoon kului yhteensä 23 vuorokautta, ja lentokilometrejä kertyi 6800.
Sääksikoiraalla oli ilmeisen kiire pesimäseuduilleen, sillä se lepäsi vain yhden päivän. Syysmuutossa vauhti oli selvästi leppoisampi. Matkaan kului 33 vuorokautta, ja Jukka vietti kaikessa rauhassa yhdeksän vuorokautta puolalaisella kalankasvattamolla.
Jukan seuranta on osa Sääksisäätiön, UPM:n ja Luonnontieteellisen keskusmuseon vuonna 2007 aloittamaa projektia, jossa selvitetään sääksikoiraan käyttäytymistä.
![]() |
Jukka on varustettu GPS-Argos satelliittilähettimellä. Kuva Hannu Vainiopekka |




