Suomalaista innovatiivisuutta kaivataan USA:n fintech-markkinoilla

Suomalaiselle finanssi-teknologiaosaamiselle ja kokemuksille asiakaslähtöisistä ratkaisuista olisi kysyntää USA:n markkinoilla.

USA:n harjoittama pankkien tiukka sääntely on hidastanut sen fintech-markkinoiden kehittymistä. Sääntelyä puretaan nyt vähitellen, mikä avaa uusia mahdollisuuksia innovaatioille. Alalle syntyvien startupien määrä lisääntyy ja investointien määrä kasvaa.

Suomalaiselle finanssiteknologian fintech-osaamiselle olisi kysyntää USA:n markkinoilla, sillä meillä on jo käytännön kokemuksia asiakaslähtöisistä ratkaisuista, jotka sieltä vielä puuttuvat.

Shekeistä... sähköisiin shekkeihin?

”Voitteko toimittaa vuokranmaksunne shekkinä?” on lause, jonka jokainen asuntoa vuokraava USA:ssa kuulee. Se huvittaa suomalaisia aina yhtä paljon. Vuonna 2013 USA:ssa kirjoitettiin Federal Reserve Triennial Studyn mukaan yhteensä 19,2 miljardia shekkiä. USA:n markkinoille on ilmestynyt toimijoita, kuten Checkbook.io, jotka pyrkivät sähköistämään shekin.

Mutta mihin enää tarvitsemme sähköistä shekkiä, kun käyttäjäystävällisempiä ratkaisuja on jo olemassa? Esimerkiksi Danskebankin MobilePay-applikaatio on valovuosia edellä tavassa tunnistaa vastaanottaja puhelinnumeron perusteella sekä nopeudessa tehdä tilien välisiä siirtoja.

Fintech käyttöön vähitellen 

Checkbook.io:n perustajan Pj Guptan mukaan amerikkalaiset kuluttajat tarvitsevat vähittäisen muutoksen. Tanskalaiset ja ruotsalaiset ratkaisun tarjoajat ihmettelevät amerikkalaisten haluttomuutta isompiin ja nopeampiin muutoksiin. Pohjoismaisilla toimijoilla kun on kokemusta kunnollisista ratkaisuista, joiden toimivuudesta on jo näyttöä heidän omissa maissaan. Esimerkiksi biometriikka (http://www.fintech.finance/news/biometrics-to-dominate-banking-methods-by-2020/) tuo aivan uudenlaisia tapoja tehdä tunnistusta sekä estää väärennyksiä. Olisin tässä keskustelussa toivonut näkeväni myös enemmän suomalaisia yrittäjiä.

Avainasemassa fintech-yritykselle USA:n markkinoille menossa onkin paikallisen regulaation ymmärtäminen sekä sopeutuminen alan toimijoiden konservatiivisuuteen. Nähtäväksi jää, miten nopeasti fintechin ratkaisut kehittyvät. Varmaa ainakin on, että yhtäkään distruptiivista innovaatiota ei ole rakennettu sääntelyn ehdoilla.

FullSizeRender-4 (kopio)





Finanssiteknologia puhuttaa. Silicon Vikings -verkosto järjesti Future in Fintech -tapahtuman San Franciscossa marraskuun alussa.

Kuva ja teksti: Karoliina Lehtonen

Kirjoittaja on go to market -strategioihin ja kansainväliseen markkinointiin erikoistuneen Booming Strategies & Marketingin (www.booming.fi) toimitusjohtaja ja perustaja.