Tervetuloa mukaan medioihimme!

Tampereen kauppakamari on monikanavainen media, jonka yhteistyömuodot hyödyttävät kaikkia osallisia - 100 vuotta tulevaisuutta yhdessä yritysten kanssa alkaa ja olemme valmistautuneet siihen hyvin.

Tampereen kauppakamari saavutti strategisen tavoitteensa eli 2000 jäsenen ennätysmäärän elokuussa 2017 ja on Suomen toiseksi suurin kauppakamari. Jokaisella jäsenellä on mahdollisuus osallistua tuhansien kontaktien kattavaan verkostoon viestinnän keinoin. Tampereen kauppakamarilehden kustantajuus siirtyi osaksi kauppakamarin toimintaa vuoden 2016 alussa. Suomen vanhin ja laadukkain kauppakamarilehti on Pirkanmaan elinkeinoelämän pää-äänenkannattaja, joka on ilmestynyt pian 50 vuotta ja jota painetaan yli 16 500 kappaletta kuusi kertaa vuodessa.

Verkkolehden tekemiseen on panostettu paljon enemmän kuin aiemmin ja täällä julkaistaan muiden juttujen muassa säännöllisesti tuoreita uutisia, näitä blogitekstejä ja tapahtumatietoja. Verkkolehden kanssa monikanavaisesti toimivat nykyään pari kertaa kuukausittain ilmestyvä Kamarin uutiset eli e-jäsentiedote, joka lähetetään yhä kasvavan jäsenmäärän johdosta nykyään yli 3500 sähköpostiosoitteeseen. Sosiaalisen median sivustomme ja profiilimme kertovat myös aktiivisesti elinkeinoelämään ja toimintaamme liittyvistä uutisista: Tampereen kauppakamarilla on Facebookissa lähes 1000 ja Twitterissä yli 3700 seuraajaa.

Kauppakamarijärjestön yhteinen 100 vuotta tulevaisuutta -juhlistaminen alkoi elokuussa 2017 seminaarilla Finlandia-talossa, kun kauppakamariasetuksen voimaan astumisesta oli kulunut 100 vuotta. Tampereen kauppakamari aloittaa 100-vuotisjuhlansa syyskokouksessaan 27.11.2017 Tampereen teatterissa. Pääjuhlaa vietetään toukokuussa 2018, kun kauppakamarimme perustamisesta on kulunut vuosisadan verran aikaa ja asetettuja sekä saavuttettuja tavoitteita. Eräs tärkeimmistä juhlistamisen tavoista ovat viestintä ja julkaisut. Tervetuloa mukaan niin juhlavuosikirjaamme kuin myös Tampereen kauppakamarilehteen, viestinnän yhteistyömuotoja on monenlaisia ja jokaiselle sopivia!

Kirjoittaja on Tampereen kauppakamarin viestintäpäällikkö Noora Hietanen.

Lisätietoja myös:
helena.nikkanen@mamys.fi (juhlavuosikirja)
timo.lepisto@tampereenkauppakamarilehti.fi
noora.hietanen@tampereenkauppakamari.fi