Tampereen kauppakamarilehti

TAMPEREEN KAUPPAKAMARILEHTI

Pörssiyritykset ja sijoittaminen kiinnostivat Tampere-talossa

Julkaistu 08.03.2017
Pörssisäätiön ja Tampereen kauppakamarin yhteistyössä järjestämä Pörssi-ilta keräsi jälleen salin täyteen Tampere-talossa. Suhdannetilanteen parantuminen ja valoisa vuoden aloitus kuuluivat positiivisena kaikuna myös tapahtuman puheenvuoroissa.

Pörssi-illan aikana yritysten kuulumisia ja tulevaisuuden suunnitelmia kertoivat Orionin toimitusjohtaja Timo Lappalainen, Etteplanin toimitusjohtaja Juha Näkki ja Robitin talousjohtaja Ilkka Miettinen. Tapahtuman päätti Handelsbankenin pääekonomistin Tiina Heleniuksen puheenvuoro talouden lähitulevaisuuden näkymistä.

Jokainen illassa mukana ollut yritys luotti vahvaan markkina-asemaansa nyt ja tulevaisuudessa. Erityisesti Etteplan ja Robit pyrkivät voimakkaaseen liikevaihdon kasvuun, sekä orgaanisen kasvun, että yritysostojen kautta.
24 kuva rajattu peilikuva
- Meillä on ainutlaatuinen liiketoimintakonsepti ja toimimme alalla edelläkävijänä. Asiakkaamme saavat meiltä kokonaisvaltaisen palvelumallin ja pääsevät näin hyötymään koko organisaatiomme osaamisesta, Näkki kertoo.

Etteplanin toimitusjohtaja Juha Näkki (kuvassa vasemmalla) uskoo yrityksen voimakkaaseen kasvuun. Toimialan kehittyessä Etteplan on pärjännyt hyvin vallalla olevassa keskittämiskilpailussa.

Erinomainen palvelu ja asiakkaiden kuunteleminen nähtiin myös Robitilla menetystekijöinä.


36 rajattu versio- Olemme lähellä asiakasta ja pyrimme saamaan myös asiakkailta ideoita tuotekehitykseen, Miettinen summaa.

Robitin tuore talousjohtaja Ilkka Miettinen (kuvassa oikealla) luottaa yrityksen erityisosaamiseen ja on ylpeä siitä, että Robit on kattavasti esillä jokaisella mantereella.

Sijoittajan näkökulmasta Robit herättää mielenkiintoa. Yritys on aikaisessa siirtyä Nasdaq Helsingin päälistalle vuoden 2017 aikana ja on aikaisemmin saanut myös kaksi palkintoa sijoittajaviestinnästään.


Vahvan osaamisen ja palvelun lisäksi Aasian merkitys nähtiin oleellisena avaintekijänä menestykselle. Puhujista Näkki korosti Aasiaa ja erityisesti Kiinaa alueena, johon Etteplanilla on voimakas halu kasvaa. Orionin Lappalainen puolestaan näki Aasian merkittävänä raaka-ainetuottajana. Heleniuksen mukaan Aasian maista juuri Kiina onkin avain raaka-aineisiin ja riskin ottamiseen kehittyvillä markkinoilla. Tämän lisäksi Helenius korostaa, että myös sijoittajat ovat palanneet kehittyville markkinoille.

Suomen ja Euroopan tilanteen Helenius näkee tällä hetkellä valoisana, mutta korosti, että työtä tulevaisuuden eteen on tehtävä. Hänen mukaansa Euroopan kasvuodotukset ovat parantuneet, mutta pankkisektorin stressi, vaalit ja poliittinen riski näkyvät Euroopan sijoitusmarkkinoilla.

-Toivoisin, että hallitusohjelmassa olevia asioita vietäisiin todella läpi. Muuten ollaan tilanteessa, jossa aina leikataan tulevaisuudesta, eli koulutuksesta ja tutkimuksesta. Rakenteita pitäisi räjäyttää, jotta julkinen sektori voitaisiin rakentaa ja organisoida uudelleen, Helenius visioi.

Pörssi-ilta (13)Pörssisäätiön puheenjohtaja Sari Lounasmeri (kuvassa oikealla) ja Orionin toimitusjohtaja Timo Lappalainen (kuvassa vasemmalla) keskustelevat lääkemarkkinoista. Lappalainen korostaa, että koska terveys on meille kaikille tärkeää, tulee lääkealan merkitys kasvamaan myös tulevaisuudessa.


Seuraava Pörssi-ilta Tampereella järjestetään 31.10.2017 Tampere-talossa.





Teksti ja kuvat: Katri Liukkonen