Tampereen kauppakamarilehti

TAMPEREEN KAUPPAKAMARILEHTI

Uudistuminen ei ole vaihtoehto – se on elinehto

Julkaistu 01.11.2017
Yritykset eivät enää voi ajatella, että pitäytymällä vanhassa niiden menestys on turvattu tulevaisuudessa.
– Digitalisaatio murentaa perinteisiä liiketoimintamalleja ja ansaintalogiikoita, ja näyttää siltä, että käsillä on yksi historian suurimmista yritysten toiminnan murroskohdista. Elämme aikaa, jossa uudistuminen ei ole vaihtoehto, vaan se on elinehto, sanoo OP Ryhmän digitaalisen liiketoiminnan ja uusien liiketoimintojen johtaja Harri Nummela.


Kysymys on yrityksen halusta ja kyvystä uudistua – ja uudistua riittävästi.

– Digitalisaatio ei tarkoita vain, että osa työstä sähköistetään, että prosessista poistetaan manuaalista työtä. Tärkeämpää on, että digitalisaatio mahdollistaa kokonaan uudenlaisten liiketoimintamallien ja palvelujen rakentamisen, Nummela muistuttaa.

Isossa muutoksessa puhutaan murretuista ja murtajista, kannibalisoinnistakin, kun yritys itse tuhoaa oman perinteisen liiketoimintansa digitaalisilla palveluillaan.

– Uudet liiketoimintamallit ja palvelut syrjäyttävät olemassa olevia, tuhoavat niiden ansainnan. Jääkö yritys paikalleen, jolloin uudistuvat yritykset murtavat sen toimintamallin? Vai onko yritys itse uudistamassa omaa toimialaansa?

Nummela arvioi, että yrityksissä ymmärrys digitalisaation merkityksestä laajenee hyvää vauhtia.

– Digitalisaatio on yritysten ja asiakkaiden näkökulmasta suuri mahdollisuus. Koskaan aikaisemmin ei ole ollut yhtä hyvää tilaisuutta ja hyviä keinoja parantaa asiakaspalvelun laatua ja tuoda parempia palveluita JA samalla alentaa kustannuksia ja asiakkailta perittäviä hintoja.

Nummela Harri

Digitalisaatio ei ole vain toiminnan tehostamista vaan asiakaskokemuksen parantamista, muistuttaa OP Ryhmän digitaalisen liiketoiminnan ja uusien liiketoimintojen johtaja Harri Nummela. – Digitalisaation ansiosta asiakkaille voidaan tarjota kustannustehokkaampia ja parempia palveluita kuin aikaisemmin.Ennen kun tarjottiin parempia palveluita, kustannukset kasvoivat ja hinta nousi. Digitalisaatio pystyy tämän yhtälön rikkomaan.

Enemmän mahdollisuus kuin uhka


Jotta mahdollisuudet tulevat lunastetuiksi, yrityksen pitää olla rohkea oppimaan uutta ja uudistamaan omaa toimintaansa. Näin OP Ryhmä on tehnyt ja ryhtynyt laajentumaan finanssialan toimijasta digitaalisen ajan monialaiseksi palveluyritykseksi.

Pankki- ja vakuutusalalla digitalisaatio on vanha tuttu, esimerkiksi verkkopankit tulivat 20 vuotta sitten. Nummela arvioi, että edelleen finanssiala on yksi niistä aloista, joita digitalisaatio muuttaa eniten. Disruptio – uudet kilpailijat ja palvelut, uudenlainen kilpailu – syövät nykyistä ansaintaa.

– OP Ryhmälle digitalisaatio on enemmän mahdollisuus kuin uhka. Mietinnöissämme vahvin ajuri on ollut se, miten digitalisaation avulla pystymme entistä paremmin ja kustannustehokkaammin palvelemaan asiakkaita ja monipuolistamaan palvelutarjontaa.

OP Ryhmä on asiakkaidensa omistama, ja Nummelan mielestä sen on siksi velvollisuus olla selvillä, miten asiakkaiden tarpeet muuttuvat, mitä asiakkaat tarvitsevat ja miten OP Ryhmä kykenee ratkaisemaan asiakasomistajien tarpeita.

– Haluamme seurata asiakkaita ja asiakkaiden tarpeiden kehittymistä. Se tarkoittaa, että palveluvalikoimaa laajennetaan perinteisten finanssipalvelujen ulkopuolelle.

Asiakaskäyttäytyminen muuttuu, ja sitä kehitystä seuratessaan ja tutkiessaan OP Ryhmä on jo laajentunut muun muassa terveys- ja hyvinvointipalveluihin sekä liikkumisen palveluihin.

– Vielä tänään suuri osa ihmisistä haluaa omistaa auton. Uusi sukupolvi ei kuitenkaan ratkaise liikkumistarpeitaan ostamalla oman auton, vaan se on kiinnostunut liikkumisen palveluista. Auton omistamisen rinnalle olemme kehittäneet esimerkiksi yhteiskäyttöautopalvelun. Myös asumisen palveluvalikoima laajenee tulevaisuudessa.

Mutta miksi juuri terveys ja hyvinvointi, liikkuminen ja asuminen?
– Ne ovat asioita, joihin liittyen kaikilla suomalaisilla on tarpeita.


DriveNow 2 etusivu


Liikkuminen on yksi OP Ryhmän kasvavista liiketoiminta-alueista. Ensimmäinen liikkumisen palvelu oli
kuukausihinnalla sähköautoa käyttöön tarjoava OP Kulku. Toukokuussa Suomen markkinoille tuli ajominuutteihin
perustuvalla maksulla toimiva DriveNow-yhteiskäyttöautopalvelu.

Teknologiaa ja uuden ennakointia

Paitsi että digitaalisuus ja uudet liiketoiminta-avaukset vaativat rohkeutta, ne vaativat myös investointeja. OP Ryhmä investoi lähivuosina yli kaksi miljardia euroa digitalisaatioon, tietojärjestelmiin ja uusiin osaajiin – muun muassa palvelumuotoilijoihin.

– Osaamisen uudistaminen meillä ja muilla nousee todella isoon rooliin. Digitalisaatio- ja automaatioasteen nosto, tekoälyn hyödyntäminen ja robotiikka hävittävät osan työtehtävistä ja tulevaisuudessa tietynlaisen osaamisen tarve on pienempi kuin nyt. Vastaavasti digitalisaatio synnyttää uudenlaisia asiakastarpeita, syntyy paljon uutta työtä.

Nummela sanoo, että tärkeää onkin huolehtia ihmisten työmarkkina-arvosta ja koulutuksesta ennakoivasti uudenlaisiksi osaajiksi.

Teksti Annikaisa Knuutila Kuvat OP Ryhmä

Nelio lila Oletko murtaja vai murrettu?

Tällä teemalla Harri Nummela oli alkusyksystä Tampereen kauppakamarin uuden liiketoiminnan valiokunnan vieraana puhumassa kauppakamarin jäsenille. Teemaa jatketaan vuonna 2018 vastaavantyyppisin tilaisuuksin. Tavoitteena on haastaa yrityksiä pohtimaan omaa tilannettaan ja asemaansa digitaalisessa murroksessa.