Tampereen kauppakamarilehti

NÄIN SEN NÄEN

Vauhtia julkisten palvelujen uudistamiseen

Julkaistu 10.09.2014
Vastikään kirjoittamassaan kirjassa The Fourth Revolution: The Global Race to Reinvent the State John Micklethwait ja Adrian Woolridge erottavat julkisen vallan kehityksessä kolme toisiaan tukevaa isoa kehityskaarta. Ne ovat oikeusvaltion luominen, vapaus ja rajoitettu hallitusvalta ja jo 1800-luvun lopulla alkanut ja toisen maailmansodan jälkeen huippuunsa kehittynyt hyvinvointivaltio. Näistä jälkimmäinen eli hyvinvointivaltio on ottanut tilaa yksilöiden vapaudelta, rajoitetulta hallitusvallalta ja oikeusvaltiolta.

Hyvinvointivaltion kehitys voidaan jakaa kahteen kehityskaareen, julkisen vallan ensisijaisuuteen ja uuteen julkiseen johtamiseen. Edellisellä viitataan hyvinvointivaltion kehitykseen uusina ja parannettuina julkisina palveluina, tulonsiirtoina sekä yhteiskunnan kehittämiseen sääntelyn avulla. Tämän kehityskaaren tuloksia ovat kansalaisten vapaaehtoiselta toiminnalta tilaa vievä julkisen vallan kasvu, markkinoilta tilaa vievät julkiset monopolit, yhteiskunnallisten ongelmien politisoituminen, kansalaisten valintoja ohjaava byrokratisoituminen sekä julkisten ammattikuntien vahvistuminen.
Näitä ongelmia on yritetty helpottaa kahden viime vuosikymmenen ajan uudella julkisella johtamisella, jonka tavoitteena oli vahvistaa julkisten palveluiden tehokkuutta ja innovatiivisuutta luomalla kilpailua ja tukemalla sitä erilaisin markkinamekanismein. Tilaaja-tuottajamalli on ollut tästä keskeisin mekanismi, josta on hyviä, mutta myös huonoja kokemuksia. Koska mallin soveltaminen on osoittautunut alkuperäisiä odotuksia ongelmallisemmaksi, kunnat ovat luopumassa siitä. Tässä tilanteessa ratkaisua on etsittävä julkisen vallan neljännestä vallankumouksesta, joka käsittää palveluiden lisäksi myös julkisen sääntelyn ja julkiset tulonsiirrot.
Julkisten palveluiden ongelmaa ei voida ratkaista palaamalla vanhaan eikä jääräpäisesti jatkamalla tilaaja-tuottajamallia. Ongelma voidaan ratkaista vain luomalla mahdollisimman monelle julkiselle palvelusektorille olot, joissa palvelun tarvitsija ja tuottaja voivat keskenään koordinoida suhteensa ilman välittävää julkista instituutiota. Tämä tarkoittaa, että julkisen vallan on murrettava julkiset monopolit generoimalla yrittäjyyttä ja sallimalla yrittäjille mahdollisimman vapaa pääsy ja toiminta niillä.
Neljännen vallankumouksen toisena tehtävänä on korvata tavoitteellinen julkinen sääntely lainalaisuuden periaatteella. Tavoitteellinen sääntely palvelee huolellisesti määriteltyjä intressejä, ei yleistä oikeudenmukaisuutta. Se on huono keino kehittää yhteiskuntaa. Se on liian nopea ollakseen tehokas, liian ennakoimaton ollakseen hyödyllinen ja liian sidoksissa päättäjien ajankohtaisiin intresseihin palvellakseen kansalaisten tasa-arvoa lain edessä.
Neljännen vallankumouksen kolmantena tehtävänä on arvioida uudelleen taloudellisen tuen jakamisen perusteet. Tässä tarkoituksessa on palattava siihen klassiseen periaatteeseen, jonka mukaan valtion taloudellinen tuki ei saa pahentaa ongelmaa, jota sillä yritetään ratkaista. Tuki, joka houkuttelee omilla resursseillaan toimeentulevia tavoittelemaan sitä, johtaa aikaa myöten tilanteeseen, jossa tuen todellisille tarvitsijoille jää lopulta vain murusia.
Koko julkista hallintoa koskeva näköalattomuus on tosiasia, joka vie kehitystä taaksepäin. Tämän estämiseksi myös julkiseen hallintoomme tarvitaan uutta näkemystä.


Risto-HarisaloRisto Harisalo
Professori emeritus