Tampereen kauppakamarilehti

UUTISPÖYTÄ

Bensaa suonissa

Julkaistu 25.04.2018
Lempäälän Kehitys Oy:n toimitusjohtajalla Kari Löytyllä ja asiakkuuspäälliköllä Timo Mikkosella pitää kiirettä: jos ei myydä Marjamäen yritystontteja, niitä yritetään ostaa.


– Hyvältä näyttää, Löytty kommentoi Marjamäen tilannetta, ja korostaa alueen profiloitumista paitsi kaupan, myös matkailun keskuksena.

– Ideapark kasvaa ja RealParkin puolella yksityinen alueen kehittäjä UM Yhtiöt on saanut paljon aikaan ja tuonut draivia.
Marjamäen yritysalue on nyt kooltaan 300 hehtaaria ja laajenee edelleen. Viimeksi maaliskuussa kunta osti pari hehtaaria maata Ideaparkia vastapäätä yhteensä kuuden hehtaarin alueelta. Teollisuustontteja on noin 25 hehtaaria, siitä esitasattua noin 20 hehtaaria. Uuden Pajalantien teollisuusalueen kaava vahvistetaan tänä vuonna.

Timo Mikkonen kertoo, että parin viime vuoden aikana Marjamäen alueelle on rakentunut yrityksille toimitilaa noin 30 000 kerrosneliömetriä vuosittain, eikä hiipumista ole näköpiirissä.

– Tavoitteena on vuoteen 2025 mennessä saada 20 hehtaaria uutta yritysaluetta vuodessa, mikä tarkoittaa aktiivista maanhankintaa. Maanoston, kaavoituksen, rakennusvalvonnan ja myynnin yhteistyötä kehitetään entisestään, lisäksi Lempäälä hankkii lisäresurssia yritystonttien kaavoitukseen rekrytoimalla uuden kaavasuunnittelijan kevään aikana, Löytty sanoo.

Hiomaton timantti, 26 hehtaarin Pohjoisrinteen alue, sijaitsee Ideaparkia vastapäätä moottoritien toisella puolella. Alueen toteutus kilpailutettiin, mutta Lempäälän kunnanhallitus keskeytti kilpailutuksen maaliskuussa, koska tarjouksissa ei ollut kuntaa tyydyttävää vaihtoehtoa.

– Tavoittelemme alueelle kauppaa, logistiikkaa, liikenneasemaa ja sitä tukevia palveluja ja toivomme, että yksityinen toimija ottaisi kokonaisvastuun toteuttamisesta. Alueen haaste on kallioinen maaperä, joka tekee infran rakentamisen teineen, liittymineen ja kiven poisviemisineen melko arvokkaaksi, Kari Löytty sanoo.

Löytty ja Mikkonen uskovat, että Marjamäen logistinen asema paranee jatkossa entisestään maakuntakaavan ja kaupunkiseudun rakennemallin linjausten ansiosta.

– Puskiaisten oikaisu tuo aikanaan uusia mahdollisuuksia, mutta sen toteutuminen on pitkässä putkessa. Lähempänä on kakkoskehän jatke lentokentälle. Nyt jo yhteistyössä Pirkkalan kanssa suunnittelemme yritysalueita Sääksjärven maastoon. YVA-menettely on alkamassa tänä vuonna, Löytty kertoo.

Mikkonen huomauttaa, että Marjamäen vetovoima ei ole tyhjentänyt Lempäälän keskustaakaan.
– Sen toimitiloista lähes kaikki ovat varattuja.

Luksusta ja kestävää energiaa

Marjamäen alueella toimii nyt noin 300 yritystä, vuoden loppuun mennessä 350.

– Työpaikkoja on 1700, vuoden loppuun mennessä arviolta 1850, kertoo Timo Mikkonen.

RealPark on kone- ja autokaupan sekä logistiikan keskus. Siellä on jo muun muassa maailman pohjoisin Ferrari-myymälä. Koko Marjamäen alueelle odotetaan sijoittuvan noin 20 autokaupan toimijaa.

Alueella on muun muassa elintarvikepakastomo, logistiikkakeskuksia, elementtitehdas sekä kuluttaja- ja päivittäistavara- ja verkkokauppaa. Muutama iso logistiikkahanke on vireillä.

Menossa on myös Lempäälän Energia Oy:n valmistelema, energiaomavaraisuuteen Marjamäessä tähtäävä Lempäälän energiayhteisö- eli LEMENE-hanke. Se keskittyy vähähiiliseen energiantuotantoon, energian varastointiin ja älykkääseen ohjaamiseen. Tavoitteena on löytää toteutusmalli energiaomavaraiselle alueelle.

Hanke valittiin viime vuonna yhdeksi TEMin energiateknologian kärkihankkeeksi. Alueelle rakennetaan kahdelle eri tontille yhteensä 10 000 hehtaaria aurinkopaneeleita akustoineen. Hankkeen arvo on lähes 20 miljoonaa euroa, TEM tukee hanketta noin viidellä miljoonalla eurolla. Sen on arvioitu valmistuvan vuonna 2019.

Marjamaki netti

Marjamäessä eletään ja kasvetaan vauhdin keskellä: valtatie3:a pitkin kulkee 40 000 autoa vuorokaudessa ja
alueelle on syntymässä Suomen suurimpia autokaupan keskuksia. Alue kasvaa muutenkin reippaasti.
Havainnekuva on vuodelta 2016 ja visioi aluetta vuoteen 2025. Monet asiat ovat jo toteutuneet tai muuttuneet.
Esimerkiksi 10 000 hehtaarin aurinkopaneelikentästä tien varteen rakennetaan puolet, puolet sijoittuu kauemmas tiestä.
Havainnekuva Lempäälän kunta

Teksti Annikaisa Knuutila