Kampusareenalle perustetaan yritysklubi

Tampereen teknillisen yliopiston Kampusareenan rakennustyöt ovat hyvässä vauhdissa.

Kahdeksankerroksisen uudisrakennuksen alimpiin kerroksiin tulee yliopiston kirjasto ja opetus- ja neuvottelutiloja sekä ravintolapalveluja. Torniosa on varattu lähinnä yritysten käyttöön. Kerroksiin rakennetaan erikokoisia toimistotiloja ja ylimpään kerrokseen toimistohotelli.
Viidenteen kerrokseen perustetaan Kampusklubi yliopiston ja yritysten tutkimus- ja tuotekehitysyhteistyötä varten. Ideana on myydä yrityksille klubijäsenyyksiä 500 euron kuukausihintaan. Jäsenyys lunastetaan kolmeksi vuodeksi kerrallaan.
Jäsenmaksun vastineeksi yritys saa muun muassa vapaita kulkuoikeuksia klubille. TTY sitoutuu klubitoimintaan tuottamalla jäsenille noin 20 innovaatiopajaa vuodessa sekä järjestämällä kuukausittain verkostoitumistilaisuuksia. Klubilla on tarkoitus ratkoa yritysten ongelmia esimerkiksi Demola-toiminnalla, protopajoissa ja testialustoilla.
Alkusyksystä 2015 valmistuvan Kampusareenan rakennuttaa Suomen Yliopistokiinteistöt.

www.kampusareena.fi

TTYn-Kampusareena-on-yliopistojen-ja-yritysten-tyoymparistoTTY:n Kampusareena on yliopistojen ja yritysten työympäristö, ”osaamistihentymä”, jonka tavoitteena on tukea yhteisöllisyyttä, oppimista ja liiketoimintaa. Havainnekuva: Arkkitehdit LSV.