KOY Tampereen Klingendahl investoi viidellä miljoonalla eurolla

Kiinteistö Oy Tampereen Klingendahlissa on meneillään yksi kiinteistön historian suurimmista uudistuksista. Sen aikana toimistojen ilmanvaihto peruskorjataan ja tiloihin rakennetaan jäähdytys.

Investointeja ajanmukaiseen tekniikkaan tehdään yhteensä viiden miljoonan euron arvosta. Tavoitteena on liiketilojen kehittäminen nykyajan käyttötarpeita ja teknisiä vaatimuksia vastaaviksi sekä tilojen energianhallinnan parantaminen.

Kiinteistöön asennetaan muun muassa noin tuhat valvontapistettä sisältävä rakennusautomaatiojärjestelmä, jonka avulla ilmastoinnista, lämpötilasta, jäähdytyksestä, vedenkulutuksesta ja koneiden ja laitteiden käynnistä kerätään ajantasaista tietoa.

Klingendahlin peruskorjaus työllistää 40–60 rakennusalan ammattilaista yli vuoden ajaksi. Peruskorjauksen arvioidaan valmistuvan loka-marraskuussa 2016.

Liikemies Fabian Klingendahlin rakennuttama Klingendahlin verkatehdas valmistui Tampereen Hämeenpuistoon vuonna 1897. Nykyisin Klingendahlissa työskentelee noin 500 henkilöä yli 70 yrityksessä.

Klingendahl 350
Klingendahlin kiinteistö käy parhaillaan läpi yhtä historiansa suurimmista uudistuksista.
Kuva Päivi Eskelinen