Hyvässä kohtaa elämässä

Uusi toimitusjohtaja Katri Outinen luotsaa silmälääkeyritys Santen Oy:tä kohti entistä kansainvälisempää liiketoimintaa – ja kohti uudenlaista kasvua. – On hienoa voida käyttää ja hyödyntää kaikkea oppimaansa. Tämä työ tuli minulle hyvään kohtaan elämässä.

Mutta se ei tullut mitenkään helppoon kohtaan Santenin tilanteessa.
– Tunnelmat ovat myönteiset mutta myös jännittyneet. Meillä on samaan aikaan hallittavana pitkä yt-prosessi tuotannonsiirtoineen sekä iso rooli koko Santenin kansainvälistymisessä ja kasvussa.

Harppaus koko Eurooppaan

Japanilainen emoyhtiö Santen Pharmaceutical Ltd on jo vuosia ollut silmälääkkeiden markkinajohtaja Japanissa ja Suomessa, mutta toiminta muualla ei ole ollut yhtä kattavaa.

Yrityksessä tehtiin muutama vuosi sitten selkeä strateginen päätös muuttaa toimintaa globaaliin suuntaan sekä kasvattaa markkinaosuutta erityisesti Euroopassa ja Aasiassa.

– Santen haluaa laajentua nimenomaan Euroopassa, ja siinä yksi iso askel oli amerikkalaisen lääkeyrityksen MSD:n glaukoomalääkkeiden osto vuonna 2014.

”Lääkkeiden osto” kuulostaa yksinkertaiselta, mutta lääketeollisuudessa mikään ei ole yksinkertaista: jokaiseen muutokseen, pieneenkin, tarvitaan viranomaisten hyväksyntä ja perusteellinen dokumentointi.

MSD-kaupassa Santen sai yhdeksän uutta lääkevalmistetta ja jalansijaa 17 uudessa Euroopan maassa, muun muassa isoilla markkinoilla Englannissa, Italiassa ja Espanjassa. Saksa, Pohjoismaat, Viro ja Venäjä olivat Santenin markkina-alueita jo ennestään ja Ranskassa yritys oli tutkimusyhtiön kautta läsnä jo aikaisemmin.

Kun lääkkeet siirtyvät MSD:ltä Santenin nimiin, Santenin myyntilupien määrä nousee 300:sta 500:een. Siirto vie muuttaman vuoden, koska myyntiluvat siirretään lääkevalmiste ja maa kerrallaan. Ilman myyntilupaa lääkevalmistetta ei saa tuoda markkinoille eikä myydä. Samaan aikaan, kun myyntilupa hyväksytään, pitää olla valmiina koko ketju jakelu- ja tukkusopimuksineen.

– Santen kasvaa visionsa mukaisesti kattamaan koko Euroopan. MSD-kaupan arvioidaan kaksinkertaistavan Santenin liikevaihdon. Paitsi että saamme uusia lääkkeitä, saamme tukea olemassa olevalle lääkeportfoliollemme. Kauppa vauhdittaa myös Santenin omien uusien lääkkeiden markkinoille vientiä meille uusissa maissa, Katri Outinen kuvaa.

Vastuu kasvaa

Uusi toimitusjohtaja arvioi, että Suomen Santenin kasvu on paljolti vastuun kasvua ja että tulevaisuudessa operatiivinen toiminta yhdistyy entistä vahvempaan asiantuntijuuteen.

– Santen Oy vastaa MSD-myyntilupien siirrosta sekä jatkossa kaikista Euroopan myyntiluvista, myös niiden ylläpidosta ja myyntilupastrategiasta.

Sillä on myyntiluvanhaltijana kokonaisvastuu lääkevalmisteiden laadunhallinnasta. Tähän liittyen laadunvalvonta ja -varmistusyksiköt analysoivat ja vapauttavat lääkevalmisteita markkinoille ja lääketurvayksikkö seuraa ja vastaa lääkkeiden turvallisuudesta.

Santen investoi jatkuvasti myös tuotekehitykseen. Uusia lääkkeitä tutkitaan ja kehitetään entistä tiiviimmässä yhteistyössä konsernin maailmanlaajuisten tutkimus- ja tuotekehitysryhmien kanssa. Lisäksi Santen Oy:stä johdetaan Santen Nordicin, eli Suomen, Ruotsin, Tanskan, Norjan, Islannin ja Viron myyntiä.

– Meidän on oltava kustannustehokas yksikkö ja kehityttävä toimimaan asioissa, joissa tuemme Euroopan organisaatiota. Täällä on osaamista ja infrastruktuuri, joka mahdollistaa uudenlaisen tekemisen: panoksemme Santen Euroopan IT-asioissa ja logistiikassa on aivan keskeinen.

Paljon puhutaan kotimaisuudesta ja keskitytään siihen, että tuote on valmistettu Suomessa. Katri Outinen huomauttaa, että kotimaisuutta voi ajatella laajemminkin.

– Esimerkiksi Santen Oy on vastuussa tuotteista, joita Santen Oy:n nimen alla myydään. Me valvomme toimijoita ja jakelua. Sanoisin, että tuotteissamme on suuri kotimainen kädenjälki, vaikkei niitä Suomessa valmistettaisikaan.

Henkilöstöä kunnioittaen

Jännitettä Katri Outisen työhön tuo yhtiössä vuonna 2013 alkanut yt-prosessi, kun Santen ilmoitti toiminnan muutoksesta ja tuotannon loppuvan Suomessa vuoteen 2016 mennessä.

– Olemme Tampereella tuottaneet pieniä eriä useisiin maihin. Konserni kuitenkin päätti keskittää tuotantoa isoille lääketehtailleen Aasiassa.

Muutokset jatkuvat näillä näkymin vielä vuoteen 2018. Aikaa kuluu, koska lääketeollisuudessa tuotannon siirtojen varmistaminen ja niihin liittyvien toimi- ja myyntilupien virallistaminen on vuosien projekti. Tuotantotoiminnan Tampereen tehtaalla pitää kuitenkin jatkua moitteetta koko siirron ajan.

– Haasteet niin yksilö- kuin yritystasollakin ovat kovat. Perusperiaatteemme on, että yt-prosessi toteutetaan hyvin ja henkilöstöä kunnioittaen. Näin pitkäkestoisessa muutoksessa hyvä motivaatio ja työn laadun varmistaminen ovat olennaisia.

Santenissa on pyritty muutosvalmennuksella ja lisäbonusohjelman avulla edistämään työssä jaksamista ja sitouttamaan työntekijöitä. Osa tukitoimista on kohdistettu jo nyt helpottamaan täydennyskoulutusta, uuden ammatin opiskelua tai työnhakua. Yhteistyötä on tehty muun muassa Pirkanmaan TE-toimiston, Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen, Finla Työterveyden, Tampereen ev.lut. seurakunnan, Tredun ja TAKK:n kanssa.

Laatutaustalta laaja näkymä

Katri Outisella on vahva laatutausta erilaisista tehtävistä, ja hän arvioi sen olevan hyvä pohja toimitusjohtajankin työhön. Laatupaikoilta on nähnyt organisaation koko toiminnan.

– Laatu on kiehtovaa, kun se ajatellaan laajemmin. Se kattaa kaiken toiminnan ja se on sisäistettävä ihan kaikkialla organisaatiossa. Tuotekehityksessä, laboratorioissa ja tuotannossa laatu on yhdistelmä tiukkaa ohjeistusta ja sen soveltamista toimintaan. Toisaalta laadun hyödyntäminen palvelemaan markkinointia tai olemaan osa yhtiön toimintastrategiaa vaatii toisenlaista soveltamista ja osaamista. Laatu ei ole vain varmistusta ja valvontaa vaan ymmärrystä siitä, että jokaisen oma toiminta on se, mikä laadun tekee.

Kädet savessa, tiedon pohjalta

Katri Outinen kuvailee olevansa henkilöjohtaja, joka haluaa tehdä itse paljon, olla mukana ja tietää.

– Tietoa saan porukalta ympärilläni. Odotan ja luotan siihen, että ihmiset ovat alansa asiantuntijoita. Muuten olen johtajana just sellainen kuin olen: toivon, että uskalletaan sanoa ja puhutaan suoraan ja rehellisesti. Toivon myös olevani sellainen henkilöjohtaja, joka motivoi ja osaa tukea ihmisiä olemaan innovatiivisia.

”Me osaamme tämän!”

Katri Outinen muistuttaa, että yksin ei pysty saamaan mitään aikaan.

– Meillä on ollut ja on hyvä johtoryhmä, aion johtaa yhdessä sen kanssa ja nostaa sen jäsenten vankat osaamiset näkyville – eikä se tarkoita, että pakoilen vastuuta. Ylipäätään haluan muutenkin tuoda asiantuntijoita esiin, jos he itse ovat siihen valmiita.

Katri Outinen huomauttaa, että yleensä suomalaiset arkailevat omien kykyjensä esilletuomista, oman osaamisensa myymistä.

– Meidät on opetettu kovin nöyriksi, mutta pois turha vaatimattomuus! Tällaista kulttuurimuutosta tarvitaan. Sanotaan, että amerikkalaiset osaavat puhua. Oikeastaan he ovat erittäin hyviä nappaamaan tarvittavan tiedon ja tuomaan siitä olennaisen esille.

Tamperemainen Turusta

Katri Outinen on ensimmäinen naistoimitusjohtaja japanilaisen konsernin 120-vuotisessa historiassa.

– Täytyy tunnustaa, että valintani yllätti. Olin aliarvioinut japanilaisen muutoskyvyn, ajattelin, ettei naista valita suhteellisen isoon yksikköön – onhan naisen Japanissa perinteisesti vaikea edetä organisaatiossa. Mutta olen ollut miesvaltaisessa työyhteisössä ainoa nainen ennenkin, eikä minua ole vähätelty. Kun menet asiat edellä ja osaat perustella ja esittää ne – se ratkaisee.

Katri Outinen arvioi ihmisenä olevansa hyvin ”tamperemainen”: maanläheinen ja kursailematon.

Outinen 350


Katri Outinen

Nelio lila 1963 syntyy Helsingissä

Nelio lila 1982 ylioppilaaksi Herttoniemen yhteiskoulun lukiosta

Nelio lila 1989 proviisoriksi Helsingin yliopistosta

Nelio lila 1996 farmasian tohtoriksi Helsingin yliopistosta

Ura

Nelio lila 1995 – 2001 tutkija, osastopäällikkö, farmaseuttinen tuotekehitys, Leiras Oy (myöhemmin Santen Oy)

Nelio lila 2001 – 2006 vastuunalainen johtaja, LAB Pharma (aikaisemmin Focus Inhalation)

Nelio lila 2006 – laatujohtaja, Santen Oy

Nelio lila 2014 – laatujohtaja, Santen Eurooppa; Santenin globaalin laatustrategian johtaja

Nelio lila 2016 – toimitusjohtaja 1.4. alkaen

”Olen pitkään ollut laatujohtaja. Laadun käsite on kuitenkin uran varrella koko ajan laventunut laadunvarmistuksesta tutkimuksen laadunvarmistukseen, laadunvalvontaan ja lääketurvaan saakka.”

Hallitusjäsenyyksiä

Santen Oy, Santen Pharma AB

Perhe

Avomies ja kaksi lasta, koti Turussa

”Olemme hajasijoitettu perhe. Mieheni siirtyi juuri apteekkariksi Hämeenlinnaan, toinen poika opiskelee farmasiaa Helsingissä ja toinen on vielä lukiossa Turussa. Itse ajan Turun ja Tampereen väliä kolmisen kertaa viikossa.”

Harrastukset 

”En harrasta mitään erityistä, ellei sellaiseksi lueta työntekoa ja Turku–Tampere-työmatka-autoilua. Lisäksi työmatkoja Japaniin on noin neljä kertaa vuodessa, Euroopassa käyn kuukausittain. Toivon jatkossa olevani entistä enemmän Tampereella. Työ on kuitenkin niin Eurooppa-keskeistä, ettei matkustelua voi välttää.”

Motto

Uudistaen, yhdessä tehden, maailmalla pärjäten.

Mistä saat virtaa?

”Työympäristöstä ja työn mielekkyydestä. Erityisesti minut saa hyvälle tuulelle, jos saan porukan innostumaan asioista, toimimaan innovatiivisesti ja kehittämään omaa toimintaansa.”

Labra 350

Santenin päätuotteita ovat glaukooman, silmätulehdusten, allergian ja kuivansilmän lääkkeet. Santenlaisia on Euroopassa tällä hetkellä 600, heistä Suomessa yli 300. – Kilpailu on silmälääketeollisuudessa kovaa. Haastetta lisää se, että lääkkeiden hinnat eivät saa nousta, mutta lääkekehitys on turvattava. Katri Outisen seurassa Santenin laboratoriokeskuksessa Taru Lindell ja Johanna Kostiander.

Teksti Annikaisa Knuutila Kuvat Olli-Pekka Latvala