Iltativolitunnelmaa ja eksoottista karnevaalikulttuuria Särkänniemessä

Särkänniemen kesäkausi on jo päättynyt, mutta huvipuisto kutsuu vieraat eksoottiseen iltahuvipuistoon syyslomalla 14.–15.10. ja 17.–21.10.2017 Karmivan karnevaalin merkeissä.

Karmiva karnevaali jakaa Särkänniemen huvipuiston erilaisiin teema-alueisiin. Osa alueista sopii koko perheelle, mutta osa on suunnattu vain rohkeimmille huvittelijoille ja varustettu suositusikärajalla.

”Haluamme tarjota aidosti kiinnostavan kohteen sekä lapsiperheille että aikuisporukoille, kuten yrityksille ja opiskelijoille. Lopputuloksena on Mardi Gras -henkinen tapahtuma sirkusesiintyjineen ja tulennielijöineen, mutta myös aitoa kauhua aikuisille”, kertoo Särkänniemen toimitusjohtaja Miikka Seppälä.

HM172348-1

”Meiltä aina toivotaan Kööpenhaminan Tivolin mukaista iltaohjelmaa, jotta huvittelemaan pääsisi myös pimeällä. Karmivan karnevaalin aikaan aurinko laskee vähän kuuden jälkeen. Pimeässä huvipuistossa laitteiden valot ja karmiva teemoitus pääsevät todella oikeuksiinsa, ja luvassa on todella karmivaakin jännitystä”, Seppälä täsmentää.

Seppälälle on tärkeää, että lokakuun Karmiva karnevaali sopii hyvin myös aikuisryhmille ja yrityksille. Hänen mukaansa tapahtuma on erinomainen tapa kiittää työntekijöitä tai asiakkaita tai viettää vaikkapa henkilökunnan virkistysiltaa.

”Kaikki tarvitsevat piristystä keskelle pimenevää syksyä! Tarjolla on VIP-paketteja, joihin voi yhdistää ruoka- ja juomalippuja sekä esimerkiksi illallisen Ravintola Näsinneulassa. VIP-paketit kannattaa varata heti Särkänniemen myyntipalvelusta, koska niitä on vain rajoitettu määrä”, kertoo Seppälä.

Teema-alueilla kiehtovaa kauhua ja jännitystä

Karmivan karnevaalin aikaan Särkänniemen pääsisäänkäyntinä toimii ala-alueen portti Ilmaveivi-ketjukarusellin vieressä ja sisäänkäyntialueen täyttää värikäs ja vinksahtanut Twisted Tivoli sirkus- ja tuliesityksineen.

”Karmivassa karnevaalissa on myös mahdollista päästä viimeistä kertaa vanhan Ilmaveivin kyytiin, sillä se heittää tapahtuman jälkeen veivinsä ja siirtyy ansaitusti autuaammille huvilaitemaille”, vinkkaa Seppälä.

Maailmanlopun kauhua voi kokea yli 15-vuotiaille suunnatulla Zombie Zonella, jolla laahustavat kammottavat zombiet ihmisiä metsästäen. Zombie Zoneksi muokkaantuvat karnevaaliin Hype Square ja Highway, jotka on kesällä suunnattu erityisesti nuorisolle.

”Valoisan aikaan Troikan kyytiin uskaltautunee heikkohermoisempikin, mutta pimeän saavuttua Zombie Zonelle ei ole tulemista, ellei nauti todella karmivista kokemuksista. Jos zombieita pakenee riittävän nopeasti, Zombie Zonella ehtii myös huvilaitteisiin: avoinna ovat esimerkiksi vuosien 2017 ja 2016 uutuuslaitteet Hype ja X”, Seppälä myhäilee.

HM172487-1

Lapsiperheille ja nuorille sopivia alueita ovat Karmivan karnevaalin aikaan Pelitorilla sijaitseva Skelenaario sekä Angry Birds Landin valtaava Día de los Muertos. Día de los Muertos ammentaa vaikutteensa eteläamerikkalaisesta, riehakkaasta kuolleiden päivän karnevaalista, eli Angry Birds Landin alue on täynnä väriä ja rytmiä. Skelenaarion koko perheen kauhujuhlasta hämähäkkeineen ja söpöine luurankoineen löytyvät myös Possujuna ja muut pienten lasten laitteet.





Huvipuisto on Karmivassa karnevaalissa avoinna 14.–15.10. ja 17.–21.10.2017 klo 13–21.
Lisätietoja: http://www.sarkanniemi.fi/sarkanniemi/karmiva-karnevaali/

Karmivan karnevaalin liput

Karmiva karnevaali -ranneke 24,90 € (yli 120 cm) / 19,90 € (alle 120 cm)
VIP-paketit yrityksille alk. 49,90 €

Karmiva karnevaali -rannekkeen ryhmähinnat (yli 120 cm)
20–99 kpl 22,90 €
100–299 kpl 20,90 €
Ranneke sisältää sisäänpääsyn Karmivaan karnevaaliin, huvilaitteet pituusrajojen puitteissa, Akvaarion, Planetaarion ja Näsinneulan näkötornin.

Yritys- ja ryhmälippujen sekä VIP-pakettien varaukset
myyntipalvelu@sarkanniemi.fi, puh. 0207 130 200