Kampuskamari lunastaa lupauksiaan

Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun ja Tampereen kauppakamarin viime keväänä perustama Kampuskamari on jo osoittanut tarpeellisuutensa.

 

Kampuskamari lisää ja systematisoi kauppatieteiden näkökulmasta yritysten ja yliopiston yhteistyötä ja kauppatieteiden opiskelijoiden työelämäyhteyksiä.
Ideapark Oy:n toimitusjohtaja, kauppakamarin kaupan ja palveluiden valiokunnan puheenjohtaja Olli Gestranius arvioi Kampuskamarin olevan mainio konsepti ja kertoo olleen alusta asti selvää, että Ideapark lähtee mukaan toimintaan.

– Meitä kiinnostaa public-private-koulutusyhteistyö ja sen kehittäminen. Yhteistyötä toki on jo, mutta potentiaalia laajentaa sitä on kosolti. Olemme jo saaneet Kampuskamarista tuoreita näkemyksiä omien toimintojen kehittämiseen ja uusia hyviä kontakteja.

Lisää syvyyttä yhteistyöhön

Ideapark on mukana jatkossakin, kehitysajatuksista Gestranius on jo keskustellut opiskelijoiden kanssa.

– Opiskelijat kokevat perinteisen ”yritysyhteistyön” liian yksisuuntaiseksi: yrityksen edustaja esittelee yhtiön ja kehityshaasteen, johon odottaa opiskelijoilta vastauksia ja kehitysideoita. Yhteinen tekeminen voisi lähteä toisinkin päin: opiskelijoilla on ideoita ja ajatuksia, joihin kaipaavat sparrausta ja kontakteja. Tätä kehittämällä voitaisiin tukea yrittäjyyttä, synnyttää uusia tiimejä ja samalla luoda nykyistä reippaammalla tahdilla uusia liiketoimintoja ja yrityksiä Suomeen. Toki tälläkin sektorilla asioita on jo tehty, mutta palautteen perusteella parantamisen varaa on.

Boomin hallituksessa koulutuspoliittisena vastaavana vuonna 2015 toiminut kauppatieteiden opiskelija Volmari Ojanenkin sanoo, että palautteiden perusteella opiskelijat toivovat nykyistä syvempää, opiskelijoita haastavaakin yhteistyötä yritysten kanssa.

– Kaikkiaan Kampuskamari on kyllä vastannut tavoitteita. Opiskelijat kiittävät erityisesti sitä, että Kampuskamari sitoo teoriaa käytännön liike-elämään, mistä seuraa, että asiat on helpompi omaksua ja muistaa. Yhteistyö on myös konkretisoinut opiskelijoille, millaista osaamista työelämässä tarvitaan. Yhtenä tavoitteena oli saada kauppatieteiden tutkinto-ohjelman yritysyhteistyöstä systemaattista, ja niin on käynytkin.

Kampuskamarin ideoinnissa mukana olleet Tampereen yliopiston professori Hannu Saarijärvi ja Tampereen kauppakamarin edunvalvontajohtaja Peer Haataja kertovat, että kevään aikana palautteet kootaan yhteen ja konseptin kehittämistä jatketaan.
– Esimerkiksi pyrimme laajentamaan toimintaa Tampere3:n piirissä niin, että mukaan saadaan entistä useampia yrityksille relevantteja koulutusaloja.

Lue Kampuskamarin perusajatukset Tampereen kauppakamarilehdestä 4/2015
www.tampereenkauppakamarilehti.fi/kauppakamarilehti/kampuskamari-starttaa-hyvalla-sykkeella-147

Kampuskamari Volmari Ojanen

Volmari Ojanen kertoo kauppatieteiden opiskelijoiden olevan tyytyväisiä Kampuskamarin toimintaan, osallistujia on riittänyt. – Esimerkiksi vähittäiskaupan konseptit -kurssille oli enemmän pyrkijöitä kuin voitiin ottaa. Kuva Teemu Toivonen

 Etusivun kuva:Kampuskamari tuo uutta tuulta ja näkymää Tampereen yliopiston ja yritysten yhteistyöhön, arvioi Ideapark Oy:n toimitusjohtaja Olli Gestranius. Vähittäiskaupan konseptit -opintojaksossa opiskelijat tulevat keväällä tutustumaan Ideaparkin toimintamalliin. Kuva Ideapark