Markkinointi ja myynti: Graafisen suunnittelijan karkkipäivä

Tekemistään töistä oppii aina jotain, mutta jos saa kunnolla laittaa luovuutensa likoon, oppii vielä rutkasti enemmän.


Eräänä helmikuisena arkipäivänä Roosa Mattsson tamperelaisesta jalkinealan yrityksestä, PIHKA Collectionista, otti meihin yhteyttä. Heidän toiveenaan oli uudistaa yrityksen nettisivut sekä rakentaa verkkokauppa. PIHKAlla oli valmiina logo ja alustava visio, meidän tehtävämme oli jatkojalostaa se visio.

Projektin kickstartit kävimme PIHKAn kanssa muutaman kahvikupillisen kera nahantuoksuisessa, intoa ja taitoa henkivässä pajassa Kehräsaaressa. Paikallinen käsityö kiinnostaa ja herättää arvostusta edelleen, varsinkin ylitsepursuavan massatuotannon keskellä. Itse asiassa näin suunnittelijana täytyy myöntää, että tämä oli juuri sellainen case, mitä olin jo pitkään toivonut pääseväni toteuttamaan. PIHKAn tekijät ovat visuaalisesti lahjakkaita ihmisiä ja oli hieno huomata, miten ajatuksemme kohtasivat vaivatta.

Tiedättekö sen pienen jännityksen tunteen, kun on todella innoissaan jostain, kuin pieni lapsi karkkipäivästä? Omat innostukseni liittyvät lähes aina johonkin visuaaliseen luomiseen. Mielessä sinkoilevat ideat, muodot ja värit – miten tuotteen saisi nostettua esiin uudella tavalla. Mieli tekee lähteä siltä istumalta kokoamaan ajatuksissa olevia visuaalisia palasia kasaan – tekemään jotain konkreettista. Join silti kahvini hillitysti loppuun ja yritin näyttää edes vähän asialliselta.

Valokuvaaja Willen kanssa meillä oli yhtenevät ajatukset tuote- ja fiiliskuvauksista. Homma lähti kirjaimellisesti lentoon – PIHKAn nilkkurit ja laukut leijuvat nyt ilmassa muutamassa fiiliskuvassa. Teknisesti halusimme saada tuotteista mahdollisimman kolmiulotteisen kuvan, mutta mitä haluttiin viestittää? Nuo tuotteet ovat eläviä, uniikkeja: juuri sinulle tehty. Yksi tärkeimmistä avainsanoista oli aitous. Fiiliskuviin rakennettiin aidot valot, varjot ja taustat ilman kuvankäsittelyä. Nämä ajatukset kulkivat mukana koko projektin ajan. Minusta on huikeaa saada tavata lempilaukkuni tai kenkieni tekijä kasvotusten, aidosti ihmiseltä ihmiselle. Tai jopa tehdä se tuote itse PIHKAn järjestämillä kursseilla!

Tuotteet sinänsä eivät kaivanneet sen enempää koristelua tai ehostusta, ne ovat jo itsessään loistavia. Nettisivuilla halusimme nostaa jalustalle tuotteiden tekijät. Rakensimme tarinasivun, jossa saa tutustua PIHKAn tekijöihin, visioon ja pajan historiaan.

PIHKAsta olet jo saattanut kuullakin. Heidät muun muassa valittiin vuoden 2017 yrittäjiksi ja päälle lätkäistiin vielä komea von Wright -palkinto. Kotimaisten pienyritysten menestystarinat saavat aina hyvälle mielelle ja inspiroivat varmasti myös monia yrittäjyyttään aloittelevia taitajia. Erityisen ylpeäksi saa vielä nimenomaan tamperelainen käsityötaitavuus, vaikka varmasti Turussakin osataan;)

Tämä oli hieno projekti kokonaisuudessaan. Tekemistään töistähän oppii aina jotain uutta, mutta jos saa kunnolla heittäytyä ja laittaa luovuutensa eri tavoilla likoon, oppii vielä rutkasti enemmän. Paras mahdollinen lopputulos on sellainen, joka miellyttää ja yllättää positiivisesti sekä tekijän että asiakkaan.

Lainat lilaMainostoimistojen kilpailutuksessa painotimme etenkin toimiston kykyä luoda verkkosivusto, jossa asiakaspolku osataan ottaa huomioon. Yhtä tärkeä kriteeri oli PIHKAn ja mainostoimiston visuaalisten linjojen kohtaaminen. Molemmilla aloilla toimitaan voimakkaan visuaalisilla kentillä, joten toivoimme, että toimisto hahmottaisi meidän näkemyksemme ja osaisi kasvattaa ja tukea sitä.

Emme suhtautuneet verkkokaupan luomiseen pelkästään yksittäisenä projektina, vaan halusimme löytää myös pidempiaikaisen yhteistyökumppanin. Olemme hahmottaneet toistemme toimintamallit ja näkemykset. Uskon, että mitä pidempään yhteistyö jatkuu, sitä enemmän esimerkiksi Bananasin ja Willen tuottamien kuvien merkitys korostuu visuaalisuudessamme ja brändin tunnistettavuudessa. Jatkuvuutta haettiin, ja se myös saavutettiin.” Roosa Mattsson


MM Suvi-Maria-Tulisalo Bananas

Suvi-Maria Tulisalo Nelio lila AD Nelio lila Mainostoimisto Bananas