Työelämän mannerlaatat liikkuvat

Kun Tampereen monitoimiareena ensi vuosikymmenellä valmistuu, Adecco Finlandin toimitusjohtaja Jukka-Pekka Annala pitää areenassa megabileet. Kutsun saavat Adeccon vuokratyöntekijät, joita Annalan visioissa on tuolloin 10 000.


– Pointti ei ole siinä, että kutsumme työntekijät, vaan siinä, että he tulevat mielellään. Asenteet henkilöstövuokraukseen ovat normalisoituneet ja sitä arvostetaan luonnollisena työllistymisen keinona, johon ei liity mitään epäilyttävää, Annala kuvaa lähitulevaisuutta.

Myllerrys on alkanut – tai kuten Annala asian ilmaisee, työelämän mannerlaatat liikkuvat jo. Ennustetaan, että ihmisten suhde työhön muuttuu merkittävästi.

– Jo nyt iso osa työntekijöistämme haluaa olla meidän palkkalistoillamme, koska olemme joustavia, kauttamme voi valita itseään kiinnostavia töitä ja pitää välillä vaikkapa vähän paussia työelämästä. Joillakin aloilla meistä on tullut jopa vakaampi työnantaja kuin perinteisistä yrityksistä, jotka elävät suhdanteiden mukaan.

Globaali ja paikallinen löysivät toisensa

Jukka-Pekka Annalasta tuli Adecco Finlandin toimitusjohtaja viime kesänä, kun sveitsiläistaustainen Adecco osti tamperelaisen henkilöstövuokrausyrityksen Sihti Oy:n.

Annala perusti Sihdin vuonna 2009 yhdessä Jori Vileniuksen kanssa.

– Sihti ehti kasvaa alan kuudenneksi suurimmaksi yritykseksi. Tärkein liiketoiminta-alueemme oli rakentaminen, sen jälkeen tulivat teollisuus, talous, kaivos ja IT. Edelleen Sihti näkyy yhtenä Adeccon brändinä.

Annala kertoo, että fuusiossa Adecco hankki Sihdin avulla lisää ketteryyttä. Adeccon tuomisina uuteen palvelukattaukseen oli ulkoistamisen osaaminen, joka Suomessa on Annalan mukaan vielä melko tuntematonta.

Adecco nousi yrityskaupalla alan kolmanneksi suurimmaksi toimijaksi Suomessa. Sen palveluketju ulottuu Helsingistä Ouluun.

– Suomessa alalla toimii noin tuhat yritystä, mikä on maan kokoon nähden hurja määrä. Pieniä toimijoita syntyy ja poistuu. Tapahtuu myös konsolidoitumista, jolloin suuret toimijat kilpailevat markkinaosuuksista ostamalla alueellisesti vahvoja pk-yrityksiä. Adeccon ja Sihdin liitto on tästä hyvä esimerkki. Iso kansainvälinen ja notkea paikallinen löysivät toisensa, Annala sanoo.

Yksityisen ja julkisen yhteistyötä lisätään

Lähitulevaisuudessa yksityisen työnvälityksen rooli kasvaa entisestään, kun TE-toimistot ja ELY-keskukset lakkautetaan maakuntauudistuksen tultua voimaan 2019. Henkilöstöpalveluyritysten liitto ja työ- ja elinkeinoministeriö ovat jo sopineet yhteistyön tiivistämisestä.

– Uudistus on edessä yllättävän pian, eikä se toteudu kädenkäänteessä, mutta tervetullut se on. Olemme mukana mielellämme.

– Minusta se on rehellinen uudistus. Tiedetään, että henkilöstöalan yritykset ovat kymmenen viime vuoden ajan työllistäneet merkittäviä määriä työttömiä. Toisaalta maassa on kymmeniä tuhansia avoimia työpaikkoja. Suomessa on myös kohtaanto-ongelma.

– Julkishallinnolta on puuttunut rajapinta yrityksiin, me taas tunnemme niiden pulssin hyvin. Henkilöstöalan yritykset ovat juuri oikea joukko auttamaan näissä talkoissa, Annala sanoo.

Jatkossa työttömät työnhakijat haastatellaan kolmen kuukauden välein. Haastattelun voi tehdä TE-toimiston sijaan yksityinen palveluntuottaja. Pirkanmaan ELY-keskus on avannut koko maata koskevan tarjouskilpailun, jossa etsitään yksityisiä palveluntuottjajia toteuttamaan työllistymispalveluja.

– Adecco on mukana kilpailussa. Tehtävän antaminen yksityiselle puolelle on ihan oikea ratkaisu, sillä meillä niitä työpaikkoja on. Mitään sanktioita yksityinen puoli ei sovella, vaan selvitämme hakijan tilanteen ja autamme CV:n luomisessa ja itsensä esittelemisessä. Toivottavasti saamme lähettää työnhakijan pian työhaastatteluun.

Asenteissa on korjaamisen varaa

Annalan mukaan vuokratyö sopii erityisesti nuorille, työelämään astuville henkilöille, jotka saavat tilaisuuden kokeilla työtä eri toimialoilla. Se sopii myös työuransa loppupäässä oleville henkilöille, jotka voivat työskennellä hyödyntämällä laajasti omaa työelämäkokemustaan. Vuokratyö on monesti myös pysyvän työsuhteen alku.

Mutta ne asenteet. Henkilöstöpalveluyritysten liiton hallituksen jäsenenä Annala sanoo tarkastelevansa suomalaista työelämää makrotasolta. Tavatessaan työssään ihmisiä, jotka ilman omaa syytään ovat jääneet työttömiksi, näkökulma tarkentuu mikrotasolle. Joka tasolla tulee vastaan tarinoita, joissa ihmiset kertovat leimaamisesta ja rankasta yleistämisestä.

– Nuori saa kuulla, ettei hänellä ole työmotivaatiota. Iäkkään osaamista moititaan vanhentuneeksi. Kuka edes on liian vanha? Meillä on puoli miljoonaa työtöntä, eivät he ole muita suomalaisia huonompia, Annala sanoo.

Ikääntyvien työnhakijoiden asemaa pohditaan päivittäin myös Adeccossa.

– Eivät kaikki passivoidu odottamaan kuusikymppisinä vain eläkettä. Me tarjoamme heitä aktiivisesti yrityksiin, sillä jos heidät siirretään syrjään työmarkkinoilta, kalliiksi käy kansantaloudellisesti.

– Ikääntyvien huikea kokemus on saatava työelämän käyttöön kehittämällä esimerkiksi joustavia työnteon tapoja. Suomessa tarvitaan nyt isoa herätystä, Annala patistaa.

JP-Annala sisälle-nettiin


Lisää osumatarkkuutta työnvälitykseen. Entinen liigakiekkoilija ja valmentaja, psykologi Jukka-Pekka Annala
hioo kuntoon Adeccon taktisia kuvioita tavoitteenaan nostaa Adecco Suomen suurimmaksi työnantajaksi.


Adecco Finland Oy

Nelio lila Toiminut Suomessa vuodesta 1997, kuuluu kansainväliseen, 60 maassa toimivaan Adecco-konserniin.

Nelio lila  Liikevaihto 86,7 miljoonaa euroa vuonna 2016.

Nelio lila Henkilöstöpalveluyritys liiketoiminta-aloinaan henkilöstövuokraus, rekrytoinnit ja ulkoistukset. Vuokratyöntekijöitä Suomessa noin 2000, työllistää yrityksiin päivittäin noin 400 työntekijää.

Nelio lila Pääkonttori Helsingissä, toimihenkilöitä Suomessa 140, joista Tampereen toimistossa noin 30. Lisäksi toimistot 15 paikkakunnalla.

Nelio lila Tamperelainen Sihti Oy fuusioitiin Adeccoon kesällä 2016. Adeccon brändinä edelleen esiintyvä Sihti on erikoistunut työvoiman välittämiseen rakentamisen, kaivosteollisuuden ja raskaan teollisuuden palvelukseen.

Etusivun kuva: Ilveksen SM-liigajoukkueessa puolustajana pelannut ja joukkuetta valmentanut Jukka-Pekka Annala tuntee hyvän joukkuepelin voiman. Kokemuksista riittää ammennettavaa yrityselämään.


Teksti ja kuvat Päivi Eskelinen